7. Rapolan linnavuori

"Suomen suurimman linnavuoren jyhkeiltä valleilta Vanajavedelle tähyillessäsi tunnet menneisyyden kosketuksen. Muinaiset ihmiset asettuivat Rapolanharjun maisemiin 400-luvulla ja maanittelivat sato-onnea uhrilahjoin, jotka he asettelivat kuppikiviin kovertamiinsa koloihin. Vainajansa nämä esi-isämme hautasivat kiviröykkiöihin harjun kupeeseen. Ennen uutta tuhatlukua komean harjun laki varustettiin linnavuoreksi, turvapaikaksi vihollisen varalta. Tule Rapolanharjulle eläytymään entisajan asukkaiden tunnelmiin!" Näin kertoo luontoon.fi Rapolan linnavuoresta, johon me Olivian kanssa suunnattiin liukkaana talvipäivänä.

Jos jotain tämä paikka tarjoaa, niin historian havinaa ja upeita näköaloja, ja tähän aikaan vuodesta myös tappavanliukkaita jyrkkiä nousuja ja laskuja, mutta ne nyt ovat ihan sivuseikkoja. Tulenteko ja leiriytyminen ovat alueella kiellettyjä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kevyt päiväretkeily. Viitoitettuja reittejä alueella menee kaksin kappalein, 1,6km ja 6km pituuksissa. Autolla tosi näppärästi tavoitettavissa, ja ilmeisesti julkisillakin pääsisi lähtöpaikalle rämpimään.

Reitti lähtee sympaattiselta kartanoalueelta, jossa on ihana puiden reunustama kuja ja herttaisia rakennuksia pisin miljöötä. Puuveistokset, kenties esi-isät, ohjaavat harjun rinteeseen, josta lähtee tiukka nousu korkeuksiin. 

 

Tässä vaiheessa vuotta voi olla varma, että mihin tahansa meneekin on joka paikka täynnä jäätä ja liukkaita kohtia. Polunpientareella oli ihan ok sipsuttaa eteenpäin, mutta siinäkin sai aavistuksen pelätä ehjien luidensa puolesta. Lopulta raskas työ palkittiin ja päästiin ihailemaan Vanajaveden loputonta maisemaa puusta rakennetulta näköalapaikalta, oikeesti vau mikä maisema, postauksen eka kuva on täältä otettu. Vettä, saaria, puita, suomalaista luontoa, kansallismaisemaa. 

Näköalapaikka

Maisema-piknik-pöytiäkin oli matkalle ripoteltu. Vähän lämpimämmässä viimassa, tai kentien ilman sitä viimaa, olisi tuossakin varmaan kiva evästellä.

Metsä harjulla vaikutti muutenkin tosi kivalta ja monimuotoiselta, tästä innostuneena lähdettiin kiertämään pitempää 6km reittiä. Välillä oltiin havumetsän siimeksessä, toisena hetkenä valkoiset koivut sävyttyivät valkeaan maisemaan. Näin talvella moni paikka on tosi kaunis, tuli myös tunne että kevät ja ruska täällä on varmasti ihan huippuja. Ja vähemmän liukkaana ajankohtana ehtii ehkä myös keskittyä enemmän ympäristöön ja vähemmän omiin jalkoihinsa. 

Muinaisista ajoista muistuttivat vanhat kalmistot, sudenkuopat ja uunimaiset kivimuodostelmat, sekä tietysti muinaislinnan rauniot. Näin talviaikaan lumi peitti kiitettävästi alleen pinnanmuotoja ja kiviä, joten moni mielenkiintoinen asia jäi varmasti huomaamatta. Tämä tuntuu ehdottomasti paikalta, jonne täytyy tulla sulana aikana uudelleen katselemaan ja keskittymään historian merkkeihin, jotta paikasta saa mahdollisimman paljon irti. 

"Rautakautinen kalmisto, lain suojaama muinaisjäännös"

Sudenkuoppa

Koska retkillä tärkeintä on hyvät eväät, otettiin me tällekin tempaukselle kokeiluun uusi retkiruokaresepti. Menussa oli tällä kertaa pestopastaa, johon sekoitettiin kirsikkatomaatteja ja fetajuustoa. Homma keitettiin kokoon trangialla ja lapioitiin hyvällä halulla suuhun. Miten kaikki maistuukin paremmalta ulkona metsässä kuin sisällä kotona. Kokonaisuuden kruunasivat vielä jälkiruoka-lakut ja matka saattoi jatkua. 

 

Mun lempparikohta reitillä oli, kun polku meni aivan harjun huipulla. Molemmilla puolilla polkua maa vietti alaspäin ja puut reunustivat tasaisena etenevää kujaa. Tasaisella hetkellä myös liukkaalla polulla tasapainottelu oli inhimillisempää. Ja hei! Tähän loppuun voisi mainita, ettei kaaduttu kertaakaan! Välillä saattoi olla lähellä, mutta loppuun saakka päästiin kunnialla mustelmitta. 

Fun fact minusta: olin torstaina elämäni ensimmäisellä tankotanssitunnilla. 5 kerran alkeiskurssista siis 4 kertaa jäljellä, saapi nähdä jääkö tankotanssi pysyväksi osaksi harrastuspalettia. 

Heini