26. Sudenpentujen laavuretki

Perjantaina koulu- ja työpäivien päätteeksi koitti meidän sudenpennuilla odotettu hetki, nimittäin yhteinen laavuretki Katajajärven laavulle! Lauantaina oli kaikkien sudenpentujen yhteinen päiväretki, mutta kolmosluokkalaisina, vanhimpina sudenpentuina, mun partioryhmä nimeltään Kuutit saivat kunnian mennä etukäteen laavulle yöksi. Ja voi että lapset olivat tästä retkestä tärkeinä: pääsevät ensimmäistä kertaa nukkumaan laavussa ja sinne tulee vain meidän ryhmä, meidän oma spessujuttu. On hienoa että lapsetkin ymmärtävät, että se kivoin juttu retkeilyssä on hyvä seura: kurjatkin asiat ja kommellukset tuntuvat hauskemmilta, kun ne koetaan yhdessä ja niistä selvitään yhteistyöllä.

Parkkipaikalta lapset suuntasivat laavulle johtavalle polulle selässään rinkat, jotka olivat varmaan yhtä isoja kuin kantajansakin. Mukana oli vaihtovaatetta, makuupussia ja unilelut. Me aikuiset kannettiin paikalle ruoat, ruoanlaittovedet ja yhteiset tavarat, mutta lapset kantoivat reippaasti kaikki omat tavaransa ja omat juomavetensä. Ja voi että kun he olivat reippaita! Toki pieniä jalkoja väsytti ja ne "meinasivat katketa rinkan painon alla", mutta urhoollisesti päästiin laavulle asti. Matkalla kysyttiin monen monta kertaa kuinka monta metriä ja askelta on vielä laavulle ja milloin ollaan perillä. "Heini sun pitäis olla aikuinen, kyllä aikuisen pitää tietää montako metriä on vielä jäljellä", oli yhden lapsen vahva argumentti, kun toin esille etten ihan tarkkaa metrimäärää jäljellä olevasta matkasta tiedä. Kymmennellä kerralla kysyttäessä kysymykseen "ollaanko jo perillä" vastasin, että sitten kun näätte laavun edessänne niin me ollaan perillä. Ja tää oli ilmeisen hyvä vastaus, sillä siihen loppuivat ne kyselyt. 

Laavulla heitettiin rinkat selästä ja alettiin asettelemaan makuualustoja laavun puiselle lattialle. Kaikille löytyi mieluinen paikka mieluisen kaverin vierestä ja makuupussitkin saatiin pois pakkauspusseistaan. Laavuun mahtui tunkemalla meidän 10 sudenpentua, mutta senttiäkään ei jäänyt ylimääräistä tilaa. Päädyttiin siis laittamaan lapset laavuun ja meille kahdelle johtajalle pystytettiin teltta laavun viereen. Laavulle saapuessamme siellä oli kolmen teini-ikäisen pojan seurue paistelemassa vaahtokarkkeja. Heillä oli riippumatot ripustettuina laavun viereisiin puihin, joten eivät olleet vailla nukkumapaikkoja laavusta. Sovin poikien kanssa, että me laitetaan sudenpentujen kamat laavuun ja lähdetään alas toiselle laavulle ruoanlaittoon, jolloin pojat saivat rauhassa jäädä jatkamaan tulisteluaan. Metsässä onneksi tilaa riittää kaikille ja sopu sijaa antaa.

Kello lähestyi tässä kohtaa jo kahdeksaa, joten olikin oivallinen aika lasten tutustua hieman lähimaastoon ja meidän aikuisten lähteä hahmottelemaan nuotiota iltapalaa varten. Tuolla retkipaikalla oli kaksi laavua: ylempi jossa nukuttiin ja tämä alempi, jossa sitten tehtiin ruoat. Iltapalalla oli menussa lämpimiä voileipiä ja suklaabanaaneja, koska tottakai joka aterialla pitää jälkiruoka olla; myös aamu- ja iltapalalla. Siinä sitten nuotion räiskyessä lapset saivat tilata leipiinsä täytettä kuin Subwayssa konsanaan ja me johtajat koottiin ne tilausten mukaisesti. Kahden paahtoleivän väliin oli tyrkyllä voita, ketsuppia, leikkelettä, juustoa ja kurkkusalaattia, sitten kääräistiin ne folion sisään ja aseteltiin nuotion lämpöön paistumaan.

Retkipaikan huolto tuolla oli suoraan sanottuna aika kehnoa. Roskia ei ympäristössä ollut juuri ollenkaan, mutta huussi oli ääriään myöten täynnä ja polttopuut olivat valtavan kokoisia halkoja, eikä niitäkään montaa ollut. Kirvestä ei näkynyt missään, joten hieman piti soveltaa että lopputulokseksi saatiin roihuava nuotio. Huussiasian ratkaisemiseksi me harjoiteltiin sudenpentujen kanssa puskapissalla ja -kakalla käymistä. Lapset olivat yllättävän ok asian kanssa, kaikki olivat myöntyväisiä oppimaan tuon tärkeän retkeilytaidon eikä kukaan harmitellut huussin perään. Kävin jokaisen halukkaan kanssa yksitellen läpi miten kyykyssä pissaaminen tapahtuu ilman että pissaa housuilleen ja katsottiin yhdessä hyvät pissapaikat maastosta. Ja taas ollaan yhtä kokemusta ja taitoa rikkaampia.

Iltapalaa syödessä laulettiin sudenpentujen toiveesta partiolauluja ja yritettiin parhaamme mukaan nauttia luonnonrauhasta. Iltapalan jälkeen ohjattiin lapset hammaspesuille ja vaihtamaan yöpuvut päälleen. Sinne he lähtivät omatoimisesti ja me jäätiin vielä väijymään sammuvaa nuotiota. Kuulosteltiin toiselta laavulta kuuluvaa tekemisenmeininkiä ja pohdittiin, että minkähänlaisen katastrofin keskelle päädytään, kun saamme itsemme kangettua mäen päälle toiselle laavulle...

...mutta siellä lapset olivat univalmiina! Ainakin jonkinlaiset vaatteet päällä menossa makuupusseihinsa, hampaat pestynä ja puskapissalla käytynä. Ei pidä laittaa liian tarkkoja kriteereitä tai liikaa tarkastella asioita, sillä saa vain lisätyötä itselleen aiheutettua. Ilta oli jo pimennyt ja taskulamput kourassa etsittiin vielä viimeiset pehmolelut kainaloihin. Parin koti-ikäväisen kanssa jumpattiin pitemmälle yöhön, mutta loppujen lopuksi pääsin minäkin kömpimään omaan makuupussiini.

Superlämpimässä talvimakuupussissani ei tarvinnut palella, päinvastoin, joten yö meni mukavasti pätkittäin nukkuessa. Lapset heräsivät aamukuuden jälkeen supattelemaan ja kikattelemaan, huoh. Illasta oltiin sovittu, että laitetaan yhteinen herätys aamukahdeksaksi ja siihen saakka ollaan hiljaa makuupusseissa. Lapset eivät siihen ihan pystyneet, mutta me johtajat kyllä pystyttiin! Raotettiin siis teltan oviaukkoa ja "harjoiteltiin sanallisten ohjeiden noudattamista ja makuupussien pakkaamista yhteistyöllä" (=aikusilla oli hyvät asennot makuupusseissaan ja niistä ei lähdetä). Ohjeistettiin makuuasennoistamme mitä pitää tehdä, mitä pakata ja mitä pukea. Lapset kävivät tarvittaessa konsultoimassa teltan ovella ja jatkoivat sitten hommaa. Jokainen joka kävi teltalla sanomassa ettei saa pakattua makuupussiaan, sai sen kuitenkin itse tai kaverin avustuksella tehtyä, kun ei ollutkaan heti vieressä aikuista auttamassa. Välillä vähän turhan helposti lapset toteavat että eivät osaa, jos ensimmäisellä yrityksellä ei jokin onnistu. Tämä oli siis hyvä harjoitus meille kaikille! Ja hyvä pieni lepohetki meille johtajille. 

Aamupalatarjoiluissa oli suklaamuroja ja jälkiruoaksi lättyjä. En nyt muista kumpi sana oli tamperelaisille lapsille vieraampi, lettu vai lätty, mutta toinen herätti kummastusta. Joku sitten kommentoikin että oli liian "turkulainen" sana käytettäväksi, voi meidän pieniä tamperelaisia... Lätynpaiston lomassa sain pienellä liian reippaalla kääntöliikkeellä roiskaistua silmäkulmaani kuumaa öljyä pannulta, ja nyt onkin pieni kipeä ja punainen muisto iholla tästä retkestä. Joka retkellä kuuluu olla se kiintiöloukkaantuminen, olkoon se tällä kertaa tämä.

Tämän loputtoman herkuttelun jälkeen oli aika laittaa Kuutit ruotuun ja toivottaa retkipaikalle tervetulleeksi eka- ja tokaluokkalaiset sudenpennut johtajineen. He toivat mukanaan kirveen, ja sitten pääsivätkin sudenpennut seuraamaan viikonlopun jännittävintä ohjelmanumeroa, kun mä parhaani mukaan hakkasin halkoja. Tiukka yleisö hurrasi kun puu halkesi ensimmäisellä yrityksellä, ja laskivat tarkkaan jos jokin halko vaati useamman iskun. Käytiin myös hyvää keskustelua siitä, että tytöt voivat tehdä tällaisia "pojille miellettyjä" töitä ja osaaminen on enemmän harjoittelusta kuin sukupuolesta tai iästä kiinni.

Kun uudetkin tulokkaat olivat saaneet kylliksi tutkia retkipaikkaa ja Kuutit olivat esitelleet heille parhaat pissapaikkansa, aloitettiin ruoanlaittopuuhat. Lapset saivat itse trangialla kokkailla nuudelia ja soijarouhe-tomaattikastiketta, jonka kylkeen saivat vielä puolikkaan porkkanan. Ruoan jälkeen mun sudenpennut heti alkoivat ääneen ihmetellä että missä jälkiruoka, kuka lie heidät tällaiseen retkillä totuttanut. 

Jälkkärit tulivat tällä kertaa hieman viiveellä, sillä välissä otettiin rastirataa nuotio-teemalla. Retken aikana suoritettiin Nuotio-niminen partiomerkki, jonka reippaat retkeläiset saivat viedä kotiinsa partiopaitoihin ommeltavaksi. Siihen liittyen oli ohjelmassa rastirataa, jonka yhdellä rastilla harjoiteltiin hyvän nuotiopaikan valintaa, toisella tutkittiin miten eri materiaalit palavat, kolmannella harjoiteltiin kiehisten veistelyä ja viimeisellä pohdittiin, mitä tuli tarvitsee syttyäkseen ja palaakseen. Kun kaikki olivat kiertäneet kaikilla rasteilla laitettiin tikkupullat tulille ja herkuteltiin niillä ennen kotiinlähtöä. 

Sää oli koko retken ajan mitä mainioin: lauantaina aurinko paistoi ja lämpötila oli kuin kauneimpana kesäpäivänä konsanaan. Pitkästä aikaa pärjäsi t-paidalla eikä tuulenvirekään häirinnyt. Sääskiä oli myös yksi jos toinenkin, ja allergialääkettä sai kotona vetää kaksin käsin. Tosi kiva ja onnistunut partioretki!

Fun fact minusta: nykyään mä kuljen sähköpyörällä töihin, toivottavasti aurinkoiset ihanat syysaamut jatkuvat vielä pitkään

Heini