13. Viikonlopuksi koti-kotiin

 

Äitienpäiväviikonlopuksi keräsin luuni Tampereelta Turkuun menevään junaan ja Turusta vielä koko matkan vanhempien luokse Uuteenkaupunkiin. Mennessäni toin mukanani huikean itse tehdyn äitienpäivälahjan, koska kyllähän lasten arkartelut hyvään äitienpäivään kuuluvat, ja pois lähtiessäni vein pussillisen tuoretta raparperiä takapihalta. Mähän olen lapsena syönyt ihan kaikkea mitä meillä on pihalla kasvanut: kriikunoita ja luumuja, raparperiä, viinimarjoja kolmessa värissä, omenoita, päärynöitä, viinirypäleitä, karviaisia ja kirsikoita. Ja myrkyllisiä lumimarjoja... Niitä sai äiti yhtenä kauniina päivänä kaivella suustani pois, mitä mukavia muistoja. 

 

Tein äidille äitienpäivälahjaksi niinkin tarpeellisen ja tärkeän tuotteen, kuin villapaidan avaimelle! Ihan itse keksin ja toteutin tämän huippuidean. Aika vaikuttavaa, eikö?

 

Siinä kun pujottelin villapaitaa avaimelle katselin avainnipussa yhä roikkuvaa päiväkodissa tekemääni äitienpäivälahjaa: avaimenperää, jossa kaksi puuhelmeä on pujotettu taidokkaasti mustaan naruun. Selkeästi laadukasta suomalaista käsityötä, kun 20 vuotta myöhemminkin pysyy vielä menossa mukana. 

 

 

Mulla on kautta aikain ollut kaikenlaisia hyviä ideoita, joista todella monet ihan toteutusasteelle päässeitä, viimevuosina nää tempaukset on olleet tasoa reissut vuorille ja uusien akrobatiamuotojen kokeileminen. Viikonlopun aikana muisteltiin porukalla mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä, ja voisinkin tässä muutaman mukavan lapsuusmuiston jakaa. Oli aika nostalginen olo kun vanhassa kotikaupungissa käveli katsomassa ala-asteen pihalla keinuja (joissa kaveri heilautti keinun mua silmäkulmaan ja sain tikattavan haavan) ja kirjaston nurkalla suojatietä, jossa olen jäänyt mopoauton alle ala-asteikäisenä. Suhteellisen rauhalliseksi tapaukseksi olen ollut aika tapaturma-altis: ennen kahtavuotta poltin molemmat käteni puuhellan kuumaan lasiin ja 15-vuotiaana laskettelureissu päättyi 15 tikkiin sääressä. Ja siinä missä muut lapsena nuolevat itsensä pakkasella kiinni lipputankoon tai ovenkahvaan, minä kokeilin miltä kotipihan sähkökaappi (tai mikä metallikoppero onkaan, "Hengenvaara" lukee kyljessä isolla) maistuu. 

Meillä oli pihalla monen monta omenapuuta, joista ihan jokaiseen olen kiivennyt. Leikkimökissä tuli vietettyä päivä jos toinenkin kesäisin, ja leikkimökin takana olevat keinut keinuin niin loppuun kuin voi vain keinut keinua (isi keinua purkaessa avasi laakerit eikä niistä ollut enää mitään jäljellä). Päivässä on monta hyvää tuntia keinua, kun aamusta aloittaa ja illalla lopettaa, välissä käy sitten vain sisällä syömässä.

 

Yläasteikäisenä hengailin tuolla ulkorakennuksen katolla, sieltä oli hyvät näkymät yli naapureiden aitojen. Omenapuusta joskus oon tippunut, mutta katolta en koskaan. Takapihalla myös lapsena join mätiä omenoita täynnä olevasta kottikärrystä hiekkalapiolla vettä. Ja juomavettä saa näppärästi ulkona myös kastelukannusta tai jos seisoo suu auki rännin alla! Ja kun äiti tämän kielsi, saattoi aktiviteettia jatkaa peräkärryn takana piilossa. Terveydenhoitajana en ehkä tätä vastustuskyvynkasvattamista suosittelisi, mutta "kokemusasiantuntijana" voin kertoa että on toiminut! Mä oon todella harvoin sairaana, kahden viimeisen vuoden aikana ollut ihan korkeintaan 3 kertaa, enkä silloinkaan kevyttä flunssaa pahemmassa.

 

Mökön kanssa käytiin vielä katselemassa Vallilan mäkeä, kaupungin parasta pulkkamäkeä. Täällä mä olen laskenut selkä edellä jäistä mäkeä suoraan päin puuta. Pulkka halkesi mutta mulle ei käynyt mitään, nyt kun näitä listailee niin ihan käsittämätön tuuri ettei ole koskaan käynyt oikeasti huonosti. 

 

Jottei äidiltä mene lopullisesti yönet, ja multa kaikki katu-uskottavuus, lopetetaankin tämä listaaminen tähän ja keskitytään reissun muihin aktiviteetteihin. Viikonlopun aikana ompelin tilkuista mökölle uuden lelun, inspiraationa Uudenkaupungin keskustassa elävä kengurun kokoinen city-kani. Oikeasti aivan valtava ilmestys! Huhhuh...

 

Lisäksi kävin äidin vaatekaappia tonkimassa ja testailin miltähän Orimattilan kansallispuku tuntuisi. Mekot on aina olleet mun juttu ja nykyään tykkään töissäkin käyttää mekkoja, talvikaudella collegea ja kesällä sitten kesäisempiä. Kansallispuku ei ehkä arkityyliin joka käänteessä istu, mutta ihana kokeilla välillä sellaistakin!

 

 

2021 rannan tietämille oli perustettu myös kirsikkapuisto, jossa vaaleanpunaiset kirsikkapuut antoivat parastaan. Lopetellaas tämä postaus näihin kuviin.

 

Fun fact minusta: mua on kotona kutsuttu lempinimellä Heikki, tullut siitä kun pikkuveljeni Pyry alkoi jossain kohtaa sanoa mua Heikki-tytöksi

Heini