23. Wallenpfad panorama trail: lempparireitti

"So much drama on this hike!" alkoi sunnuntaisen panoraamareittimme kuvaus. Meidän reissupäivistä ja reiteistä tämä oli ehdottomasti mun suosikki! Sopivasti nousuja ja laskuja, hyviä ja vaihtelevia maisemia sekä kaunis ilma. Kuten kuvista on voinut bongatakin, meillä oli lähes joka päivä pitkää hihaa ja lahjetta päällä. Tämä sunnuntaipäivä oli koko reissussa ainoa, jolloin vaellettiin shorteissa ja t-paidassa. Ja hauskasti sattui vielä molemmille mustat shortsit ja vaaleanpunainen paita päälle, molemmilla vielä sopivasti hiukset ponnarilla niin oltiin kuin mitkäkin kaksoset. 

Vaellusreitti alkoi jylhien vuorien syleilystä matkaten vuoristolammen ohi, joka kirkasvetisenä ja tyynenä lepäsi vuorten välissä korkeuksissa. Lammen ohitettuaan polku alkoi hiljalleen nousta vuorenrinnettä kohti korkeuksia. Tällä reitillä oli mun mielestä tosi sopivat nousut jyrkkyytensä ja pituutensa puolesta. Kyllä sai askelten myötä hikoilla ja nähdä vaivaa, muttei kuitenkaan tarvinnut polttaa kaikkia energian rippeitä. Auringonpaisteessa pidettiin juomataukojen lisäksi myös aurinkorasvanlisäystaukoja, sekä katseltiin lehmiä ja vuohia. 

Yhtenä mun haaveista oli päästä vaeltamaan polulle, jonka molemmin puolin maa laskee jyrkästi. Ja sekin haave tällä reitillä toteutui! Tuon polun molemmin puolin maa taittui ja molempiin suuntiin näkyivät upeat vuoristomaisemat. 

Meidän lounastelupaikka löytyi ylhäältä näköalatasanteelta, jossa tuuli puhalsi kylmästi. Yltyvässä tuulessa pidettiin toisella kädellä kiinni trangiasta, toisella nuudelipaketista, kolmannella lautasista, neljännellä repuista ja viidettäkin kättä oltaisiin tarvittu. Vedettiin päälle kuoritakit ja syötiin tuulen viilentämää kylmää ruokaamme. Missä tämä vilvoittava tuuli oli silloin, kun me hikipäissämme kiivettiin rinnettä ylös? Kuten on ehkä voinut huomata, ei tältä reissulta ole hirveästi otettuna ruokakuvia. Meidän retkiruoat eivät ole nimittäin olleet niitä suurimpia kulinaristisia nautintoja, vaan enemmänkin osoituksia siitä että mistä tahansa purkinpohjista saa aikaiseksi aterian. Ostettiin kaupasta sitä, tätä ja tuota, ja niistä sitten kasailtu erinäisiä lounasta muistuttavia kokonaisuuksia. Alkuun meillä oli ihan järkeviä ruokia mietittynä (mm. trangiapizzat), mutta sitten lähti hieman lipsumaan tämä ruokasuunnittelu. Kovassa fyysisessä rasituksessa ollaan kiinnitetty huomiota riittävään suolan- ja ravintoaineiden saantiin: tuon päivän lounaana meillä oli menussa nuudelia, keitettyä kananmunaa, pähkinöitä ja suolatikkuja. Suurin piirtein siis järkevä kokonaisuus!

Kylmä tuuli saatteli meidät alas niittyen peittämään laaksoon, jossa lehmät laidunsivat vailla huolenhäivää. Mä en ole suomessa siitepölyallerginen juuri ollenkaan, mutta voi apua sitä niiskutuksen määrää Alppien kukkien keskellä. Ja ehkä eniten siinä korvensi se, että olin vielä aamulla pitänyt kädessä allergialääkkeitä. Mutta jättänyt ne ottamatta (??!!??), koska ääneen Olivialle ajattelin että eiköhän pahin allergiakausi ole täälläkin jo ohi enkä mä niitä lääkkeitä nyt Suomessakaan ole tarvinnut. Huoh.

Tälle reitille mahtui niin vuoristomaisemia kuin metsääkin. Ensin polku laski hiljalleen puurajan alapuolelle, josta se sitten lähti tiukkaan nousuun läpi metsän. Metsä oli tosi söpö ja kiva vaihtelu reittimaisemiin, jos puiden välistä ei olisi pilkistänyt vuoria ja jos rinne ei olisi ollut jyrkkä kuin pystyseinä, olisi melkein voinut kuvitella olevansa suomalaisessa metsässä. Metsän varjossa istahdettiin hetkeksi lepäämään kiville, nauttien täysin hyttysettömästä varjosta. Sellaista nautintoa ei paljon Suomessa voi kokea. 

Metsästä noustiin polulle, jolta oli upeat maisemat lumihuippuisille vuorille. Maattiin rinteessä nurmikolla, väistellen piikkilehtisiä kasveja, ja nautittiin olostamme. Koska sehän se tärkein asia vaelluksella on: fiilistellä luontoa ja maisemia! Ei vaellukselle lähdetä kävelemään kävelemisen ilosta, kävellä voi ihan kaupungissakin. Nämä hetket ja maisemat on ne, jotka erottavat Hämeenkadun ja Alpit toisistaan 💛

Fun fact minusta: tykkään kirkkaanvärisistä sukista. Tuntuu että akrossakin kaikki temput onnistuu paremmin, jos on iloiset sukat jalassa.

Heini