27. Syyskuinen Bergen

Helmikuussa käytiin Jannen kanssa Norjassa Bergenissä, ja nyt siskoni Mersukin halusi vuori-ilmaa haistelemaan. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin ottaa luottokortti kauniiseen käteen ja lähteä varailemaan lentolippuja Helsingistä Bergenin lentokentälle. Järjen ihmisenä Mersu ei halunnut mihinkään telttaan ryövettymään viikonlopuksi, vaan varailtiin huone HI Bergen Hostel Montanasta, Ulriken-vuoren rinteellä olevasta hostellista. Meidän reissu kesti kokonaisuudessaan neljä päivää: matkustuspäivinä lauantai ja tiistai sekä vaelluspäivinä sunnuntai ja maanantai. 

 

Hostellissa meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella. Kolmesta sängystä Mersu varasi alasängyn ja mä kömmin näyränä toiseen yläsängyistä. Sormet ristissä toivoen, että en pyörähdä keskellä yötä unissani alas sieltä. Pedattiin suomalaiset Finlaysonin lakanat paikoilleen ja hetki nautittiin ikkunan takana olevan vuorenhuipun katselusta. 

 

 

Hostellissa oli yhteinen keittiö, jossa hostellin vieraat saivat tarpeen mukaan ruoat jääkaappiin säilytykseen. Varusteluun kuuluivat myös astiat, uuni, hella, vedenkeitin ja mikro. Siellä sai sitten kokkailla ruokaa ja syödä sitä yhteisten pitkien pöytien ääressä. Niissä pitkissä pöydissä toisilleen ihmiset juttelivat, vaihtoivat kuulumisia ja kertoivat reissuistaan. Suomalaisen pahin painajainen, yhteisöllinen hostelli jossa pitää vielä puhua ääneen vieraille ihmisille. Siellä mekin vaihdettiin ajatuksia kolmen norjassa vaihto-opiskelevan opiskelijan kanssa, jotka alunperin olivat kotoisin Saksasta ja Kanadasta. Nähtiin tällä samalla porukalla myös aamupalalla, jossa saattoi luontevasti jatkaa juttua siitä mihin oltiin iltapalalla jääneet. 

Hostellissa tarjottiin tosiaan huoneen hintaan sisältyvä buffet-aamiainen, jossa oli tarjolla leipää lisukkeineen, hedelmäsalaattia ja joitain jogurtteja. Puuroa oltaisiin aamuun kaipailtu, mutta sitä ei hostellissa tyrkyllä ollut. Ulkomaalaiset olivat aivan haltioissaan tästä aamupalasta, mutta suomalaisiin hotelliaamiaisiin tottuneille siskoksille tämä suppeahko buffet ei saanut ihmetystä aikaan. Vatsat saatiin täyteen ja ruoka oli hyvää, mikä oli kuitenkin tärkenitä. Aamupalan voimalla jaksettiin lähteä ensimmäiseen vaelluspäivään.

Sunnuntaina, ensimmäisenä vaelluspäivänä, meillä oli suunnitelmana vaeltaa vajaan 15 kilometrin matka Mount Ulrikenilta Mount Floyenille. Viitoitetulle reitille lähdettiin Mt Ulrikenin huipulta, jonne meidät kuljetti gondolihissi. Huipulla näkyi sinistä taivasta ja aivan ihana auringonpaiste. Ei olisi parempaa säätä voinut toivoakaan! Siinä otettiin kuva jos toinenkin, ennen kuin maltettiin lähteä jatkamaan matkaa.

Ensimmäiset kilometrit edettiin rauhaksiin kuvia ottaen ja raikkaasta ilmasta nauttien. Istuskeltiin kallioilla ja katseltiin alhaalla avautuvaa kaupunkia sekä kaukana horisontissa lepääviä vuorenhuippuja.

 

Parin tunnin tarpomisen jälkeen vatsat kurnivat ja oli aika kaivaa retkikeitin esille. Aurinkoinen vuorenhuippu tarjoili mahtavat maisemat lounastelulle, mutta tuulensuojaa ei ollut juuri missään. Valittiin mukava iso kivi jolla istuskella ja jonka juurelle asettaa Trangia edes hieman suojaan tuulelta. Sytytettiin kaasupoltin ja asetettiin kattila valmiiksi vedenkeittelyitä varten. Ja avattiin sihisten vesipullo. SIHISTEN?! Joo, tässä vaiheessa meille selvisi, että oltiin vahingossa ostettu vissyä kaupasta, kun piti ostaa pullollinen tavallista vettä. Just, sekoilun määrä reissuilla on näemmä aina vakio. Siinä me sitten keiteltiin vissyyn pussiruokaa: meksikonpataa soijarouheen kera. Valmiin annoksen kruunasivat vielä taco-kuoret ja bon appétit. Kovin kauaa ei tee eikä ruoka pysy kylmässä vuorituulessa lämpimänä, joten reippaasti pisteltiin ruokaa suuhun ja keräiltiin kamamme matkan jatkamista varten.

Syksy on perinteisesti kaikkialla pohjoismaissa sateinen. Bergenissä sataa suunnilleen 300 päivänä vuodesta, eli käytännössä aina. Me saatiin ihanasti kävellä päivä auringonpaisteessa, mutta menneen sateen pystyi aistimaan poluilta: polut tulvivat ja monessa kohtaa sai miettiä mihin sitä jalkansa asettaa, etteivät kengät ole kohta ihan täynnä vettä. Välillä otettiin pari askelta pientareen puolella tai sitten temppuiltiin veden pinnalla näkyvien kivien päällä. Tai sitten jos polku ei ollut veden peitossa, se oli todella mutainen. Tässä pelissä ei siis voinut voittaa. Tuossa alla olevassa kuvassa menee alhaalta ylös siis polku, vaikka se kovasti näyttääkin joelta.

 

 

 

 

Mun vaellusmuoti oli hieman vaihdellen joko takki tai villapaita. Pääasiassa se takki, jotta en aivan jäätynyt kovassa tuulessa. Ja jos tuntui että tarvitsee takin lisäksi lisälämpöä villapaidasta: enpä aina jaksanut riisua takkia pukeakseni villapaitaa sen alle, vaan usein puin villapaidan suoraan takin päälle. Tyylikästä. 

 

Pitkään saatiin tarpoa vuorten huipulla, mikä on mun mielestä sitä parasta vaeltaessa. Karut ja kiviset vuorenhuiput sytyttävät mut ja huikeissa maisemissa vaeltamista ei voita mikään. Siinä on sitä jotain, on aivan eri kävellä 10 kilometriä Tampereen keskustassa kuin luonnon armoilla maailman huipulla. Bergenissä ei juurikaan ole stereotyyppisiä terävähuippuisia vuoria. Lähinnä ne taitavat olla tällaisia tunturimaisesti lepääviä laakeita huippuja, joiden päällä pystyy kävelemään pitkiäkin matkoja. 

 

 

Mitä enemmän kilometrejä käveltiin, sitä matalammalle polku meitä vei. Ulriken on melkein tuplasti korkeampi vuori kuin Floyen, eli alamäkeä sai tulla askeleen jos toisenkin. Vastaan tuli lampia, vuonoja ja pikku hiljaa puurajakin alitettiin. Monet tykkäävät kävellä tämän reitin toiseen suuntaan: lähteä alhaalta ja kävellä kohti korkeuksia, jolloin maisemat sitten pikku hiljaa avautuvat upeina huipulle mentäessä. Me valittiin tämä suunta oikeastaan kahden asian takia: haluttiin mieluummin nauttia aamuauringosta korkeimmalla huipulla, sekä haluttiin mieluummin tarpoa enemmän alamäkeen kuin ylämäkeen. Iltapäivään mennessä myös auringonpaiste jäi taakse ja kova tuuli puhalsi sadepilvet vuorien ylle, eli oli hyvä valinta painottaa korkeudet aamuun.

 

Pitkin matkaa oli reitille ripoteltu tällaisia ensiapupisteistä. Näiden kyljessä luki, että sisällä on ensiaputarvikkeita ja paarit. Aika kiva, ja tällaisessa maastossa myös varmasti tärkeä, lisä vaellusreiteille. 

 

Floyenille päästessämme alkoivat jalat jo huutaa lepoa ja pienessä sateessa nälkäkin hiipi matkaseuraksi. Napattiin seuraava funikulaari alas kaupunkiin ja poistuttiin vuorilta BurgerKingin kautta hostellille. Mikä mahtava vaelluspäivä takana!

 

Vaelluspäivään numero 2 lähdettiin jälleen aamupalan voimalla. Meidän oli tarkoitus mennä uudelleen Mt Ulrikenille ja päiväretkeillä sen huipulla, mutta kovan myrskytuulen vuoksi hissi oli koko päiväksi suljettu. Huipulle vievät myös kiviset portaat, suunnilleen 1400 askelta, mutta ne eivät jostain syystä houkuttaneet nyt ollenkaan. 

 

Valittiin siis plan B:ksi, että otetaan funikulaari taas Mt Floyenille ja keksitään siellä jotain tekemistä. Napattiin mukaan vettä, teetä ja nuudelipaketit. Ylhäällä kierreltiin metsäistä vuorta, katseltiin maisemia alas kaupunkiin ja tarvottiin pitkin polkuja.

 

 

Lounaspaikka valittiin kallionkielekkeeltä, josta näkyi Mt Ulrikenin huippu. Jos ei päästä sinne huipulle, niin kaiketi voidaan siitä nauttia täältäkin käsin katsellen. Kovasti oli huippu tummien pilvien peitossa, eli vaikka oltaisiin ylös päästy niin voi olla ettei siellä olisi mitään nähtävää ollut. 

 

Lounaaksi keiteltiin tosiaan nuudeleita meidän kymmenisen vuotta sitten ostetuissa retkiruokailuvälineissä. Noissa on lautanen ja kansi, joiden välissä kiehuva vesi pysyi sen hetken lämpimänä, että saatiin nuudelit pehmeiksi. Pistettiin vielä minttuteet porisemaan ja istuskeltiin nauttien luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta. 

 

 

Palatessamme funikulaarille mä bongailin tuollaisen kivan temppuilutelineen, enkä voinut itselleni taas mitään. Jos jossain on mahdollisuus roikkua pää alaspäin, ja saada vielä vuoretkin taustalle, niin tottakai se mahdollisuus käytetään! Mersu toimi tilanteen taltioijana ja mä heilautin itseni roikkumaan kuin mikäkin vuoriapina. Tuossa kesken tempun oli mielenkiintoista huomata, että sen telineen jalat eivät olleet kovin tukevasti maassa kiinni, vaan koko laite heilui liikkeen mukana...

 

Tiistaiaamuna herättiin aamupalalle ja sen jälkeen kiidettiin pakkailemaan ja siivoilemaan huonetta luovutuskuntoon. Ihan käsittämätöntä millaisen määrän kuraa voi vaelluskengissä tuoda kylppärin lattialle, ja miten nätisti se huomaamatta leviää ihan koko huoneeseen. Pakkaussählingissä päädyttiin jättämään ylimääräiset ruoat hostellin keittiön "saa ottaa!" laatikkoon. Sinne jäivät siis suomalaiset pussipuurot ja Rainbown kuivaruokapussit ulkomaalaisten ihmeteltäväksi.  

 

Meillä kävi lentolippujen kanssa tällainen hauska (tai hauska ja hauska) sekaannus, että meillä oli paluulippuihin sisällytetty vähemmän matkatavaroita kuin menomatkalla oli ollut. Mennessä meillä oli yksi yhteinen ruumalaukku, jossa kulkivat Trangian lisäksi vaellussauvat, lakanat ja iso osa muita tavaroita. Sen lisäksi meillä oli käsimatkatavaroina Laptop Kånkenit, eli isommat versiot "perus-Kånkenista" 17'' tietokonetaskulla varustettuna. Nämä mahtuivat hienosti meidän menomatkan lippuihin, mutta paluumatkalla Mersun lippuun ei kuulunutkaan käsimatkatavaroita (yllätyyyys t. Finnair). Ja meidän ensimmäinen ajatushan ei ollut se, että miten ostetaan lisää matkatavaroita lippuun. Ehei, me lähdettiin heti kikkailemaan miten saadaan kamat mahtumaan mun lippuun sisältyvään ruumalaukkuun ja käsimatkatavaraan. Käytiin hakemassa Bergenin keskustasta matkalaukkuvaaka, jolla hiottiin ruumalaukun sisältö grammalleen kuntoon ja pakattiin mun käsimatkatavarareppu äärimmilleen. Sitten lähdettiin kokeilemaan kepillä jäätä, että päästäisiinkö näillä systeemeillä tarkastuksesta läpi. Ja läpihän päästiin, vaikka kohdattiin sellainenkin haaste, että lentokone oli buukattu niin täyteen että matkustamohenkilökunta ratsasi erikseen onko kaikilla lipunmukainen määrä tavaraa mukana. Tadaa, tästäkin siis hienosti selvittiin!

Fun fact minusta: ei olis varmaan äiti uskonut, että tuo hänen kutomansa sininen villapaita tulee näkemään näin paljon maailmaa ja kiipeämään mukaan vuorille niin Norjassa, Sveitsissä kuin Ranskassakin. Mun luottovaate retkille!

Heini