31. Yöpakkasessa laavulla

En tiedä mikä pitää ihmistä vaivata, että lähtee -11 asteen pakkasessa ulos metsään nukkumaan. Jostain syystä minun ja vaelluskaverini Olivian aivoissa yhdistyy jotain ihan hassuja johtoja aina loppuvuodesta, kun lumi laskeutuu maahan ja ulkona on pirun kylmää. Silloin me pakataan kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdetään metsään retkeilemään ja kokeilemaan, että mihinhän niistä meidän makuupusseista onkaan. 2020 retkeiltiin Kintulammilla, 2021 Hervantajärvellä ja 2022 Kaitajärven kodalla. Nyt viimeisin älynväläys, vuoden 2023 jo perinteeksi muodostunut loppuvuoden retki, oli Kirskaanniemen laavulla. Ensi vuonna kenties vietetäänkin 5-vuotisjuhlavuotta tämän perinteen kunniaksi. 

 

Me ollaan nyt jo monelta retkeltä kerätty hassuja lausahduksia, joita on kirjoitettu ylös ilman kontekstia. Näistä saanee ainakin jonkinlaisen kokonaiskuvan reissusta, ehkä sellaisesta näkökulmasta jota ei muuten jaeta:

Siis ollaanko me nyt jo valmiita? Tää on historiallista, ei me koskaan olla näin nopeita

Nyt kun tätä ikää alkaa tulla, ni onko nää ilmatäytteiset makuualustat seuraava step ennen retkisänkyjä?

O: Kato kuin hienon tein! H: Tosi hieno, poltetaan se! *heittää nuotioon*

Ota karkit kans esille, vois syödä niitä nälkään

Ollaan me hyvääkin retkiruokaa tehty - harmi ettei tää ollut sellaista

Avitan tätä purkkia auki puukolla vähän - tai paljon

Olenko minä puukkoa varten vai puukko minua varten

Lavastetaan joku hyvä juva Instaan ja larpataan että tää retki on menny just niinku suunniteltiin

Ei vi*tu mikä yö

Mut tosi mukavat nää ilmatäytteiset alustat. Ihana herätä pitkästä aikaa niin, että mihinkään ei satu!

Niin kovaa pissahätää ei voi yöllä tulla, että mä nousisin pois makuupussista tonne pakkaseen

H: Siis mä mietin yöllä että joku susi hyökkää meidän kimppuun. O: Mä pelkäsin moottorisahamurhaajaa

Sit mä päätin että aamuviideltä mä lakkaan pelkäämästä. Kukaan ei murhaa aamuviiden jälkeen, kyllä ne hullut on liikkeellä 00-05

Partioaitan myyjä: Katoinki että nyt menee paljon lumikenkiä, mut ei näitä makuualustoja, oliko kylmä yö?

Meidän reissuvalmistelut alkoivat reissulla Tampereen Partioaittaan, josta me vuokrattiin kymmenellä eurolla ilmatäytteiset talvikäyttöön soveltuvat makuualustat. Ja ne oli I-H-A-N-A-T. Täytettynä paksuutta oli seitsemisen senttiä eli olivat tosi pehmeät, kuin sängyssä olisi nukkunut. Täyttäminen oli helppoa täyttöpussin avulla ja eriste alustan sisällä piti kylmän maan kalseuden poissa. Solumuovisen alustan kanssa kovalla maalla paikat helposti kipeytyvät ja hyvää asentoa voi olla vaikea löytää, mutta tällä alustalla elämä hymyili illasta aamuun saakka. Jos makuualustan ostihinta olisi ollut jotain muuta kuin 200e, olisin reissun päätteeksi lunastanut sellaisen ikiomaksi. Nyt jääköön ajatus vielä hautumaan ja katsotaan lähdenkö joskus myöhemmin varustekaupoille. Tai siis varmasti jossain vaiheessa lähden, uskomatonta miten paljon miellyttävämpi nukkumiskokemus oli ilmatäytteisellä kuin solumuovisella alustalla.

Lumi narskui jalkojen alla ja ilta pimeni nopeasti. Kirskaanniemestä valittiin yösijaksi sama laavu kuin maaliskuun retkelläkin. Kannettiin kaksin käsin polttopuita varastosta laavulle ja viriteltiin nuotio lämmittämään kohmeisia sormia ja varpaita. Hiljaisessa metsässä lumi leijaili hiljalleen ja Lempäälän kaupungin hajavalo valaisi taivaan, lumen myötä metsässä näki aika hyvin ilman otsalamppuakin. 

Koska hyvä ruoka on tärkeä osa retkeä, alettiin aika pian hahmottelemaan päivällistä kasaan. Instagramista bongailtiin resepti, johon tuli pastaa, halloumia, tomaatteja, persiljaa ja ranskankermaa. Trangialla sai näppärästi keitettyä pastan, mutta halloum ei ottanut oikein paistuakseen pakkasessa. Saatiin kasaan jonkinlaiset annokset em. ainesosista, mutta ei se ehkä ihan paras retkiruokakokeilu ollut. Pakkasessa ruoka jäähtyi supernopeasti, esteettisesti annos ei ollut oikein minkään näköinen ja makumaailmakin oli aika yksinkertainen. Mutta toisaalta vatsat täyttyi ja nälkä lähti, että minkä sitten laskee onnistuneen ruoan kriteereiksi.

Jälkiruoaksi päätettiin tehdä perinteiset sulkaabanaanit. Pienenä twistinä ostettiin valmistaikinaa kaupasta, jota kiedottiin kuoritun banaanin ympärille. Ajatuksissa kiilsi kuva herkullisesta paistetusta taikinarullasta, jonka sisällä on pehmeää banaania ja sulanutta suklaata. Siinä sitten trangian pannulla yritettiin epätoivoisesti saada taikinaa paistumaan ja suklaata sulamaan, mutta eipä siitä mitään tuntunut tulevan. Taikina jäi raa'aksi, banaani kovaksi ja suklaakin kiinteäksi. Tästä lopputuloksesta ei ole kuvaa, ja siihen on syynsä. Tiedä sitten mitkä metsänjumalat ollaan suututettu näillä uusilla retkiruokatempauksilla, olisi pitänyt vaan kunnioittaa perinteitä ja tehdä asiat samalla tavalla kuin aina ennenkin ilman turhia sooloiluja.

Tämän vaiheikkaan kokkailukokemuksen jälkeen nautittiin luonnonrauhasta ja ruuduttomasta ajasta. Eipä ollut mitään järkeä kaivaa esille puhelinta tai selata sitä, kun montaa sekuntia ei pystynyt olemaan ilman hanskoja alati kylmenevässä illassa. Ja se teki itse kullekin tosi hyvää. Käveltiin laavun lähimaastossa maisemia katsellen, parannettiin maailmaa ja juteltiin läpi kuumimmat kuulumiset sekä mietittiin mihin ensi kesänä lähdettäisiin vaeltamaan. Lisäksi meidän yhteinen mieluisa keskusteluaihe on varustehankinnat: mitä varusteita päivittäisi, mikä on ollut hyvä tai millähän lähtisi seuraavaksi hifistelemään.

Kellon lähestyessä kymmentä täytettiin makuualustat, availtiin makuupussit pakkauspusseistaan, aseteltiin kaupungista tuodut tyynyt (ollaan nykyään ehkä hieman mukavuudenhaluisia eräilijöitä) paikalleen ja valmistauduttiin nukkumaanmenoon. Puhelimen mukaan pakkasta oli -11 astetta, mikä toi oma vaatimuksensa makuupussille ja yöpukeutumiselle. Mulla oli päällä aluskerrasto, fleecehaalari, college-housut ja villapaita. Jalassa merinovillaiset sukat sekä villasukat, kaulassa kauluri, käsissä sormikkaat ja päässä tottakai pipo. Sitten koko paketti superlämpimään makuupussiin ja silmät kiinni. Hampaitahan me ei kumpikaan illalla pesty, sillä hammastahnat olivat aivan jäässä. Eikä paljoa deodoranttiakaan käytössä näkynyt, ainoa keino ylläpitää edes jonkinlaista hygieniaa oli käsidesi.

Näihin masemiin saatiin nukahtaa...

...ja näihin herätä.

Yöllä mulla ei juurikaan tullut kylmä. Tosin varpaat olivat enemmän tai vähemmän jäässä läpi yön, toiset tai jopa kolmannet villasukat olisivat olleet paikallaan. Jaloista muutenkin oli välillä myös viileä, mutta se meni nopeasti ohi kun liikutteli kinttuja ja sai veren kiertämään. Oli myös totista hienosäätöä miettiä kuinka ison hengitysreiän makuupussin hupusta kiristää: happea pitää yöllä saada (ja samalla olisi myös kiva, että hengitysilmasta kosteus poistuisi makuupussin ulkopuolelle eikä tarttuisi vaatteisiin), mutta ei kuitenkaan liikaa kylmää ilmaa pussin sisälle.

Yöllä kuuntelin kaikkia mahdollisia rapinoita ja pelkäsin että jostain putkahtaa joku hiiri. Jossain vaiheessa yötä olin kuulevinani nälkäisen suden mahan murinaa ja kauhunsekaisin tuntein mietin, että ollaanko me kohta jokun susiperheen yöpala. Mulla on pienestä pitäen ollut aika vilkas mielikuvitus, joka ei ole iän myötä kauheasti karissut. Mullahan ei Lapissa ole koskaan tällaisia kauhukuvia mielessä, siellä jotenkin on niin keskellä-ei-mitään luonnon ympäröimänä, että tuntee olonsa aika turvalliseksi; eläimet ovat takuuvarmasti säikympiä ja vähemmän tottuneita ihmisiin kuin Tampereella. 

Aamulla herättiin kirpakkaan pakkaseen ja siinä sai hetken jos toisenkin kerätä motivaatiota nousta ylös lämpimästä makuupussista. Laavun lattialla makasivat koko yön pakkasessa meidän ulkovaatteet, siinä ne odottivat jäisinä ja kankeina että puemme ne päälle. Kaikki juomavesi oli aivan jäässä, kaikki ruoka oli aivan jäässä. Trangialla sulateltiin kotona jo valmiiksi tehtyjä pannukakkuja ja Olivia otti villapaitansa sisään hillopullon lämpenemään. Reilun kymmenen asteen pakkanen pisti vipinää kinttuihin ja hoidettiin aamupalan jälkeen pakkailut reippaasti. Paluumatka bussipysäkille kuljettiin läpi ihanan lumisen metsän. 

Yhteisenä päämääränä päästä Nyssen lämpimille penkeille istumaan, se kuljettaisi meidät turvallisesti takaisin Tampereen keskustaan. Bussipysäkille päästessä hiuksetkin olivat jo aivan jäässä, loistava aika siis poistua takaisin sivistyksen pariin. 

Kotona laitettiin sauna lämpenemään ja Kotipizzan kotiinkuljetus vireille. Vinkki vitonen: kerrostalon sähkösaunaankin saa puusaunan tunnelmaa, kun haisee itse nuotiolla olon jälkeen voimakkaasti savulta. 

Fun fact minusta: mun lempparijouluruoka on lipeäkala

Heini